Suunnitellaan yhdessä satumainen lomasi!

Lähde nyt hyvin opastetulle lomalle ja nauti juuri niistä asioista, jotka tekevät Sinulle hyvää!

Kuka ja mikä on Satumaiset Matkat?

Olen Satu Jokihalme, pitkäaikainen ja monikymmenkertainen Kreikan saarien kiertäjä. Ihastuin reissuillani Rodoksen saareen vuonna 2016, sen autenttiseen kauneuteen sekä ihmisiin. Ajelin reitilläni saarta ympäri ja lumouduin ikihyvikseni Monolithoksen kauneuteen, hiljaisuuteen ja hyvään olooni olla siellä niin voimakkaasti, että mieleeni vierähti klassinen sanonta "sielu on palannut kotiin". Niinpä tästä kaiken tarjoavasta saaresta tulikin vakiokohteeni kerran, kaksi tai jopa kolme kertaa vuodessa. Rodokselta on hyvät lauttayhteydet saarelta toiselta ja vuosien aikana saarihyppelyitten myötä myös muut kohtuullisten lauttamatkojen päässä olevat saaret ovat tulleet tutuiksi. Läheisistä saarista edukseen erottuu myös kaunis ja hyvin rauhallinen Halkin saari. Nämä kaksi saarta ovat nyt pääkohteitani työskennellessäni suomalaisen yritykseni kautta.

Työskentelin keskisessä Suomessa viimeiset kymmenisen vuotta matkailualalla hotellinjohtajana ja -yrittäjänä. Tutustuin matkoillani luontevasti myös saman alan ihmisiin, joten yhteistyö on virinnyt ja kehittynyt helposti ja vuosien aikana varsin laajasti. Nyt vuonna 2024 on ollut vihdoin aika ja mahdollisuus toteuttaa pitkäaikainen haaveeni eli muuttaa saarelle osaksi vuotta tekemään unelmieni työtä. Tämän unelman toteutumiseen kuuluu myös vahvasti saada opastaa teitä, hyvät kanssakulkijat, näihin upeisiin kohteisiin satumaisin tavoin! Osa saaren kauniista kohteista löytyy isojen matkatoimistojen ja valmispakettimatkalaistenkin loma-agendasta, mutta osaan retkilleni kuuluvista kohteista ei ilman perehtymistä osaa suunnistaakaan tai ne vaativat paikallista tuntemusta. On luonnon ja kulttuurihistoriankin varjelua ettei massaturismi tavoita joka paikkaa. Rodoksen saarella on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että ilman opastusta tai vinkkiä sinun ja seurueesi mielenkiinnon kohteista, ei ehdi mitenkään tavoittaa viikon tai kahdenkaan lomaviikon aikana. Onhan tärkeää olla myös aloillaan ja levätä.

Autan koko lomasi suunnittelussa, majoituspaikkojen valinnassa ja varaamisessa sekä ohjelman ja retkien toteuttamisesta. Olen saanut yhteistyötahoikseni useita eri tyylisiä hotelleja tai yksityisten huviloiden/asuntojen omistajia sekä tavernoita ja paikallisia matkailun parissa toimivia yrittäjiä, joten mitä vain keksit toivoa, me järjestelemme sen.

Toimin sekä oppaana että kuljettajana, kun seurueenne on 1-3 hlöä. Mikäli haluatte, että toimin vain oppaana, mukaamme lähtee luotettava paikallinen kuljettaja. Jos seurueenne koko 4 hlöä tai enemmän, käytössämme on isompi auto ja kuljettaja. Autot ovat uusia tai uudehkoja, turvallisia ja täysin vakuutettuja toiminnan ohella. Autot ovat myös ilmastoituja. Retket toteutetaan sujuvasti suomeksi tai englanniksi, auttavasti myös muutamalla muulla kielellä.

Ota yhteyttä joko lomakkeen kautta, sähköpostilla tai puhelimitse, niin aloitetaan unelmiesi loman suunnittelu Kreikan aurinkoiseen saaristoon! Voit laittaa viestin myös Messengeriin tai Whatsappilla. Varaussivustolle pääset suoraan tästä. Ajat ovat varattavissa nyt huhti-toukokuulle sekä syys-marraskuulle 2025. Voit olla yhteydessä milloin vain mikäli haluat suunnitella tulevia matkoja.

Sydämellisesti tervetuloa mukaan Satumaisille Matkoille!